|
Kiisys -- Hallituksen pöytakirja 15.05.2006 kokouksesta
Läsnä: Raimo Lindroos, Tero Riskula ja Timo Aitta. Poissa: Arto Vaara, Markku Rämö ja Jukka
Tuovinen. 1. Kokouksen avaus. Raimo
Lindroos avasi kokouksen klo 16.30 ja totesi, että
senhetkisellä kokoonpanolla kokous ei ollut
päätösvaltainen. Soitettiin Jukka Tuoviselle, joka
lähti tulemaan kokoukseen. Raimo Lindroos toimi myös
kokouksen sihteerinä, koska yhdistyksen sihteeri ei ollut
läsnä.
Valintakriteereistämme
ja mahdollisista avustuksista päätetään
myöhemmin. 6. Valintakriteerit ja avustukset
edustehtäviin. Tero
Riskula kokoaa aikaisemmin tehdyt ehdotukset. Niiden pohjalta laaditaan
sitten jatkossa käytettävät säännökset.
Tätä
on jo aikaisemmin miettinyt työryhmä Timo Aitta ja Olavi
Stenman. Työryhmä jatkaa Timo Aitan johdolla tätä työtä edelleen.. 8. Risto Hagmanin aloite Timo Aitan
työllistämiseksi. Tehtyjen
selvitysten perusteella on päädytty tulokseen, että
yhdistyksellä ei ole tähän taloudellisia
edellytyksiä.
Ari
Luiro on antanut luvan käyttää sivujensa tietoja (mm.
vanhoja turnaustuloksia). Hänen kuviaan ei kuitenkaan saa
käyttää eikä englanninkielisen sivun yläosaa. Joitakin tuloksia (mm. muutamia SM-tuloksia) on
saatu Jouni Toloselta. 11. Edustusasut. Kiinalainen
shakki -aiheisen T-paidan tai muun (edustus)asusteen ym suunnittelu
aloitettaneen 2007. 12. Suurlähetystöottelu. Kiinan
Suurlähetystön kanssa on alustavasti sovittu, että
ottelu pelataan lokakuussa Järvenpäässä.
Järvenpään kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen on jo
ilmaissut myönteisen kantansa 13. Jäsenmaksujen
maksaminen ja jäsenedut. Jäsenmaksuja
puuttuu yhä. Pyritään
laatimaan esite Kiisysin jäseneduista. 14. Macao-valmennustilaisuuksien
aineistokustannukset. Päätettiin
maksaa Timo Aitalle valmennustilaisuuksien aineistokustannuksia
20,-EUR, mikä kattaa kulut 31.5.2006 asti. 15. Kiisysin maksuvalmius. Rahastonhoitaja
Tero Riskula totesi Kiisysin taloudellisen tilanteen olevan hyvän
– tilillä on rahaa noin 900,-EUR. 16. Seuraava kokous. Seuraava
kokous päätettiin pitää Annantalolla 2.7.06 kello15 (HUOM. Muuttunut aika ja paikka 1.7.06 klo
17.30 Järvenpäässä.) Raimo
Lindroos PS.
Puheenjohtaja kävi välittömästi kokouksen
jälkeen Jukka Tuovisen kanssa tehdyt päätökset
lävitse. Tuovinen hyväksyi kaikki. Näin kokous tuli
päätösvaltaiseksi. RL. |
  |
Pääsivulle |